maanantai 2. syyskuuta 2013

Pouffi mullekkin

Sisustuksen yksi kovista jutuista tällä hetkellä taitaa olla Marokkolaiset nahkaiset pouffit.

Itselleni niistä tulee lapsuus mieleen. 80-luvulla monesta kodista löytyi sellainen aito tai vähän suomalaisempi versio.

Meillä taisi olla sellainen iso musta perus palli, mutta ystäväni lapsuudenkodista muistan aidon Marokkolaisen pouffin. Ystäväni äiti ja minun äitini matkaili muutaman kerran yhdessä Marokossa ja sieltä tarttui joitakin matkamuistoja kummankin perheen kotiin.

Itse bongasin tällaisen modernimman Pouffin joskus keväällä  House of Philian blogista. Selailin niitä netistä ja mietin sen hankintaa. En kuitenkaan raaskinut tilata sitä silloin.

Nyt olen seurannut jonkin aikaa, kun blogit täyttyvät Zoco Homen mainoksista ja kuvista ihanista Poufeista. Enää en voinut vastustaa kiusausta, vaan laitoin tilauksen menemään.

Kuva Zoco Home

Valintani oli musta pouf valkoisilla ompeleilla. Mietin mustan ja valkoisen välillä ja päädyin mustaan. En tiedä, oliko huono valinta, mutta ajattelin, että siinä ei sitten mahdolliset kulumat ehkä näkyisi niin hyvin kun valkoisessa. Meillä kun on myös koiria, niin niden kynsistä saattaa tulla naarmuja pintaan. 

Hetken kotona pyörittyäni, vaihdoinkin mustan ruskeaan. Ajattelin, että se on luonnollisempi väri ja sopii paremmin taljoihin ja tummanruskeisiin ja valkoisiin kalusteisiin. Näin se mieli muuttuu. =)




Nyt sitten odottelen tämän kotiutumista ja mietin, millä sen täyttäisin... Muistan, että näissä lapsuuden ajan pouffeissa oli sanomalehteä, mutta Zocon kotisivuilla oli, että sen voi täyttää myös tekstiileillä.

1 kommentti:

Nea kirjoitti...

Hei,
laitoin haasteen sinulle
omassa blogissani ;)
http://vaniljaista.blogspot.fi/