tiistai 23. heinäkuuta 2013

HAY DLM

Perjantain kaupunkireissulta meille kotiutui Formverkistä  HAY:n DLM mustana.
Lähdettiin hakemaan sitä pienempää versiota, koska se oli edullisempi, mutta jotenkin se sitten kuitenkin tuntui liian pieneltä.Niinpä hetken tuumailtuamme ja miehen vähän tingattua pakkasimmekin autoon isomman mallin.

Halusin sohvapöydäksi kevyen pöydän, jota on helppo liikutella tarpeen mukaan.
Meillä on olohuoneessa U:n mallinen sohva ja tuo laitojen välinen tila on kahden istuimen levyinen. Normaali sohvapöytä tekisi välistä ahtaan, joten mietin tovin, mikä siihen hankittaisiin.
HAY:ssa hyvää on pyöreä muoto ja toi kahva, josta on helppo nostaa pöytää. Neutraali ulkonäkö oli myös plussaa. Eiköhän tuolle aina paikka jostakin nurkasta löydy, jos aletaankin kaipaamaan isompaa pöytää.

Kontrasti sohvan, lattian ja pöydän kanssa on tuossa  kuvassa jotenkin karu. Matto oli mökillä pesussa ja pitäis saada se laitettua lattialle. Pehmentäis varmaan vähän tuota kokonaisuutta...





Sohva uusittiin myös muuton yhteydessä. Haluttiin sellainen sohva, johon mahtuu ainakin minä, tyttö ja koirat. Ja tietenkin löhöasentoon. =)
Sohva on Suomen Sänkytukun mallistosta Magnum -niminen kulma/divaanisohva.

Kangas on eri, kun alakuvassa. Kankaan valinta on muuten yllättävän hankalaa. Millaista materiaalia sen pitäisi olla ja tietenkin, mikä väri. Millasta jaksais katsoa pidempään.

Sänkytukulla on ainakin on tosi iso valikoima eri vaihtoehtoja, joka ei ollenkaan helpottanut asiaa.
Me tehtiin niin, että lainattiin pari kangasmallia kotiin ja testattiin siellä, mikä sopii valoon, muihin materiaaleihin  ja lattiaan. Yllättävää kyllä valita oli ihan eri, kun mitä kaupassa katsoin.

En teidä, kuinka monessa liikkeessä kankaan saa kotiin testattavaksi, mutta tuolla tein niin, että hain pakan, kun kauppa oli menossa kiinni ja vein sen heti aamulla takas.


Ei kommentteja: