sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Glögikausi on avattu

Avasin eilen tämän vuotisen glögikauden. Meidän perheessä glögiä ei juo kukaan muu kuin minä, joten yksikseni saan sitä lipitellä.
Syksyn tullen iskee taas kudonta kausi, vaikka en todellakaan osaa kutoa juuri mitään. Olen innokas altaja ja suunnittelija, mutta harvoin saan vietyä projekteja loppuun. Yleensä ne kaatuu johonkin kavennukseen tai silmukoiden lisäyksiin, joista sitten syntyy sellainen soppa, että innostus lopahtaa.
Nyt kuitenkin tartuin taas puikkoihin, kun bongasin nämä söpöt glögilasin suojat At Maria´s blogista.

 Glögilaseina meillä on Iittalan Hotcool lasit. Otin sen mustan muovirenkaan pois alta. Tein noita suojia kaksi kappaletta ja ajattelin tehdä vielä ainakin kaksi. Tuumin, että kaikki voisi olla erilaisia. Tuo kuvan neulos on sileetä neuletta ja toinen valmis on joustinneuletta. Johonkin voisi kokeilla palmikkoa...
Katsotaan, mihin taidot riittävät...


 Innostuin tekemään suojuksen myös kierrätykseen
 matkalla olleelle kurkkupurkille. 
Reunaan kiersin Ikeasta ostamaani narua ja
 varastoista löytyi myös sinkkinen tähti.
Kupurkki saa jatkaa elämäänsä tuikkukippona ainakin joulun yli.

Ei kommentteja: