tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ball seinävalaisin ja mutinaa kaupoista

Ostettiin muuton yhteydessä uusi U:n muotoinen sohva olohuoneeseen. Yhteen nurkkaan kaipailin valaisinta lukemista varten ja ainut mikä siihen kohtaan sopii, on seinään kiinnitettävä valaisin.

Valaisinta etsiessäni huomasin, että seinään kiinnitettävien mallien valikoima ei ole kovin suuri. Vaihtoehdot on aika samanlaisia joka kaupassa. Haasteelliseksi homman tekee vielä se, että meillä on olohuoneessa ennestään jo aika monta lamppua. On kattolamppu, käytävän kattolamppu (joka on osa olohuonetta), kaksi pöytälamppua ja kaksi jalkalamppua. Jollakin tavalla nämä pitäisi vielä saada sointumaan keskenään ja uuteen lamppuun...

En tiedä, mitä tuosta mätsäämisestä nyt sitten tuleekaan, mutta päädyin kuitenkin hankkimaan Frandsenin Ball valaisimen valkoisena. Ball on aika neutraali ja siinä on kiiltävää kromia, jota on muissakin lampuissa. Se on myös ihanan retro ja tuo mieleen lapsuuden. =)



Tämänkin valaisimen ajauduimme tilaamaan ulkomaisesta nettikaupasta. Olin käynyt kurkkaamassa tätä Vepsäläisellä ja Iskussa ja kuvittelin, että tämä vaan käydään hakemassa sieltä kotiin.

Vepsäläisellä sitten ilmoitin myyjälle, että halutaan Ball valkoisena ja myyjä meni koneelle näpyttelemään jotain. Kun oltiin melkein 10 min. odoteltu, että näppäily loppuu, myyjä alkoi tenttaaman osoitettamme, mies alkoi ihmettelemään, että minne se meidän osoitetta tarvii, kun halutaan vaan ostaa se lamppu. Tässä vaiheessa myyjä vasta ilmoitti, että se onkin tilaustuote.
Heikkohermoisena mulla meni herne nenään ja lamppu jäi tilaamatta. Halusin lampun heti.

Seuraavana vuorossa oli Isku x 2. Toisessa ei ollut seinä mallia olleenkaan, mutta myyjä kertoi, että toisessa myymälässä on ainakin yksi, mutta se saattaa olla myymälän mallikappale.

Ajettiin toiseen Iskun, jossa todettiin, että se ainoa siellä oleva on esillä ja tilausaika on 2 viikkoa. Sanoin, että halutaan valaisin heti, mutta ilmeisesti kauppa ei kiinnostanut, koska ei tajunnut tarjota meille esillä olevaa kappaletta... Tai sitten sen ruuvaaminen olisi ollut rasittavaa tms...

Mua alkoi ärsyttämään ihan se juttu, että menet kauppaan ja joudut silti tilaamaan tuotteen. Ja vielä kun kysessä on pikkuinen lamppu, joka ei vaadi suuria varastointitiloja.

Ymmärrän toki, että varastojen arvo halutaan pitää pienenä, mutta en ymmärrä tuota tilailu juttua ollenkaan tällaisissa tuotteissa...

No, kun tuote täytyi kerran tilata, niin miksi tilaisin sen heiltä, joilta odotan saavani tuotteen heti. Niinpä suuntasimme kotiin ja etsimme netistä sopivaa toimittajaa. Mies löysi ulkomaisen nettikaupan, jossa valaisin saadaan postikuluineen kotiin 77€:lla. Vaikea varmaan arvata, että tilaus lähti matkaan.

Ei voi ainakaan sanoa, että heti menemme tilaamaan ulkomailta, mutta jos tapa on se, että kaupastakin joudutaan tilaamaan jotain perus lamppua, niin kyllä tämä pistää miettimään, mihin ja kenelle vähäiset rahansa laittaa.

Miksi mennä kauppaan, jos sieltä ei saa mitään mukaansa? Onko kaupat vaan näyttelytiloja, jossa saat katsoa, mutta mukaan et saa mitään? ? Onko tuo nyt sitten palvelua vai mitä? Hyödyttääkö jatkuva odottelu enemmän asiakasta vai kauppiasta? Sanoisin, että kauppiasta.


2 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Toisaalta siella kaupassa nait sen lampun livena eli sentaan jotain :-)

Nora kirjoitti...

Joo, se onkin ainoa hyvä puoli. Nykyisin noi liikkeet taitaa olla enemmän Showroomeja, kun kauppoja, josta tavaran saa heti mukaansa...