perjantai 24. toukokuuta 2013

Kiirettä pukkaa

Kaikki aika menee muutossa, harrastuksissa (jos niissäkään) ja töissä. Meillä on aikaa tyhjentää vanha kämppä kesäkuun loppuun saakka.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tehdään muuttoa pikku hiljaa.
Siinä on kyllä hyvät ja huonot puolensa. Huonoja on se, että siihen menee aikaa, kun tavaroita pakataan ja viedään vähän kerrassaan. Se vie siis lähes jokaisesta arki-illasta ainakin osan.
Hyviä puolia on se, että ei ole kiire ja saa samalla käytyä tavaroita läpi ja laitettua sitten uudessa kodissa heti paikoilleen.
Nyt on kyllä sitten kaksi asuntoa sekaisin. Vanhassa epämääräisiä kasoja ja uudessa purkamattomia kasseja ja laatikoita.

Kummatkin kamerat taitaa olla akut tyhjinä muuttolaatikoiden seassa, joten vähäiset kuvat tule otettua kännykällä.

Olohuoneeseen laitettiin ikkunalauta ja siihen hieman pullokokoelmaa esille. Melkeinpä ainoa paikka tuon keittiön Stringin lisäksi, joka on ns. valmis.

Kauheinta on tällä hetkellä se, että meillä ei ole sohvaa. Tai on vanhassa asunnossa, jossa ei enää oleskella. Sohva on muuttamassa sinkkumiehen poikamiesboksiin ja meille on uusi isompi sohva  tilauksessa, mutta sitä saadaan odotella vielä muutama viikko.
Tällä hetkellä me 3 ihmistä + 2 koiraa ängetään kahteen nojatuoliin katselemaan ohjelmaa. Voin sanoa, että siitä on rento hetki telkkarin ääressä kaukana. =D


Ei kommentteja: