perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kevään kenkäuutuudet

Tänä keväänä olen hankkinut vain parit uudet kengät. Kummatkin heräteostoksena. Suuria kenkätarpeita ei tällä hetkellä olekkaan, vaikka tokihan muutamat kivat kengät aina kaappiin mauhtuisi. ;) Jos nyt jotain oikeesti tarvittavia kenkiä pitäisi mainita, niin ruskeita nahkaballeriinoja ja mustia peruskorkkiksia kyllä kaipailisin.... Tarve jus nyt ei kuitenkaan ole niin suuri, että olisin asialle mitään tehnyt. Lähinnä odottelen, kun sopivat kävelevät vastaan.

Ensimmäinen ostos tapahtui jo reilusti ennen lumien sulamista. Nimittäin nämä Swedish Hasbeens:n puukkarit löysin lähes puoleen hintaan, joten ne oli "pakko" saada.
Nämä on osottautunut yllättävänkin hyviksi jalassa. Aluksi kyllä hankasivat hieman reunoista, mutta nyt alkaa jo muotoutumaan kivasti. Näillä pystyy kävelemään reipasta vauhtia myös mukulakivikadulla, joten ihan toimivat ovat. Samoin pidän näitä aika paljon töissä, jossa seison melkeinpä koko työpäivän ajan.
























Toiset kevään uutuudet ovat Michael Korsin baltsut Hulluilta Päiviltä. Näidenkin kanssa kävi tuuri. Olin siis jo päättänyt käydä vilasemassa näitä, kunnes huomasin, että niitä ei myydäkkään Jumbon Stoccalla. Ajattelin vielä, että niin paljon en niitä halua, että lähtisin niitä keskustaan jonottelemaan. Menin sitten muistaakseni perjantaina pyörähtämään Jumbon Stoccalla ja kas kummaa, siellähän niitä oli melkein pöydällinen. Hieman olin kummissani, kun a) niitä oli Jumbossa ja b) niitä oli vielä jäljellä.
No, eihän siinä voinut todeta muuta kun, että tämä oli sitten tarkotettu niin, että vien nämä kengät kotiin.


Ei kommentteja: