lauantai 22. lokakuuta 2011

Neuleita ja puikkoja

Aina väillä iskee kauhee into kutoa jotakin. En ole mikään häävi kutoja ja yleensä innostuksen aikana syntyykin kaulaliina.
Tänä vuonna innostus iski, kun olin äidin ja tytön kanssa ostamassa loimia kangaspuihin. Tyttö ihaili lankoja ja haaveili kaulaliinasta. Valittiin sitten yhdessä lanka (vaaleanpunainen alpakkalanka) ja lupasin opettaa tytön neulomaan. Ostettiin oikein hienot lasten puikot opettelua varten. No, neulomisen kanssa kyllä kävi niin, että minä se loppujen lopuksi kaulaliinan neuloin, mutta ostettiin jo uusi lanka tytön seuraavaa treeniä varten.

Kotona löysin työhuoneesta yhden viime talvena aloittamani kaulaliinan (harmaa), jonka päätin neuloa loppuun ennen seuraavaa projektiani. Se tehdäänkin sitten tuosta vihreästä langasta. Lanka on myöskin alpakkaa ja niitä on yhteensä 5 kerää.

Ja viiminen nam on noi ihanat ruusupuiset puikot!  Kyllä kelpaa neuloa noin ihanilla puikoilla. Sisustus intoilijana en myöskään pistä pahakseni niiden sisustuksellista puolta. Kyllä ne näyttää paljon kauniimmilta neulekorissa, kuin muoviset sisarensa. ;) 

Langat muuten makoilee ihanan neulotun torkkupeiton päällä, jonka bongasin keskiviikkona Ikean reissulla. Olen haaveillut tuollaisesta jo pitkään, mutta en ole suuria summia siihen viitsinyt laittaa. Olin siis aika happy, kun vihdoin bongasin sellaisen kohtuulliseen hintaan. =)



Ei kommentteja: