Lounaskaverin mentyä takas työn touhuun, ajattelin vielä tehdä pienen kierroksen kaupungilla. Ensin oli tarkoitus olla hieman pidempää, mutta tietenkin tuli jano ja kuuma, joten lähdin aika nopeasti kotiin.
Kerkesin kuitenkin käydä pyörähtämässä parissa sisustusliikkeessä. Ensimmäinen kohde oli Bulevardilla oleva Nougat, oikein kiva pieni putiikki, jonka valikoimissa mm. Tine K:n ihania astioita, jotka on valmistettu Marokossa. Niistä astioista tulee mieleen lapsuus, koska äitini on käynyt muutamaan otteeseen Marokossa ja ostanut sieltä saman tyylisillä kuvioilla olevia astioita lapsuudenkotiini. Tosin nuo Tine K:n astiat on hieman modernimpi versio äitini hankinnoista. =)
Itse olen Marokossa käynyt vain kerran, joskus seitsemän vuotiaana. Olisi kyllä kiva käydä uudestaan katsomassa, näyttääkö mikään paikka tutulta. Ja kaikista basaareista ym. nauttisi varmasti hieman enemmän. ;)
No, joka tapauksessa Nougatista lähti mukaan yksi ihana Marokkolaishenkinen kulho. Tällä hetkellä olen tykästynyt erittäin paljon mustan ja valkoisen yhdistelmään sisustuksessa. Mustavalkoisuus ei saa kuitenkaan olla liian modernia, että vaikutelmasta ei tule liian kova. Tuossa Tine K:n astiassa ja esim. Mainos Arabiaa -postauksessa näkyvässä pöytäliinassa mustan ja valkoisen yhdistelmä on mielestäni lämmin. Ehkä se johtuu myös materiaaleista, pehmeästä puuvillasta ja hieman rustiikkisesta keramiikasta...
Toinen kierrokseni kauppa oli Formverk, joka myy aika moderneja tuotteita. Sieltä en löytänyt mitään, mutta bongasin Mattolaiturin terassillakin olevat Hay:n tuolit. Vaikka en itseäni millään tavalla modernin tyylin kannattajaksi luokittele, on jotkut modernin tyylin tuotteet alkaneet kiinnostaa.
Tämä Hayn tuoli ei kyllä millään tavalla sovi meidän tämän hetkiseen sisustukseen, mutta voisin sitten joskus ehkä ajatella näitä esimerkiksi terassille ruokapöydän ympärille...
Kun sitten kotona aloin katselemaan Hayn tuotteita netistä, bogasin myös tämän:
Tämäkään ei sovi meille nyt, mutta voisin ajatella tätä hieman modernimman maun omaavan tyttäreni huoneeseen sitten seuraavassa asunnossa.
Matka siis jatkui Formverkiltä tyhjin käsin, mutta tosiaan liike oli mielenkiintoinen ja valikoima runsas. Seuraava kohteeni sitten olikin jälleen modernina liikkeenä tunnettu Zarro, joka on ollut Helsingissä jo vuosikaudet.
Se on jopa lohduttavaa tietää, että jokin sisustusliike pysyy pystyssä vuodesta toiseen, eikä kaikki asiakkaat ole kadonneet pienistä putiikeista. =)
Zarron ikkunasta bongasin myös Hay:n tuotteita, jonka ansiosta sisälle meninkin. Nimittäin nämä ihanan eleettömät metallihenkarit. En raaskinut tällä kertaa ostaa, kun neljä, mutta seuraavalla kerralla sitten taas muutama lisää. ;) Pieni pulma oli, että otanko mustat vai valkoset (taas mustaa ja valkoista), mutta päädyin tällä kertaa valkoisiin.
Meille on jossakin vaiheessa tulossa makkariin metallinen vaaterekki ja ajattelin, että siinä tämmöiset henkarit voisivat olla kivemman näköisiä, kun tavalliset puiset... Tai sitten vois sekottaa noita ja Ikean puisia valkoisia... Siis niin, että edessä eka noita metallisia ja takana puisia... Tätä täytyy miettiä vielä ja mallailla, kunhan se rekki joskus saapuu.
Rekistäkin löysin kuvan ja se on tällanen. Eli hyvin simppeli, materiaalina sinkki ja värinä siis sinkinharmaa. Plussaa renkasita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti